Shadow_left
Flash_bg_leftend
You must be logged in to access this page
Flash_bg_rightend
Settings-bg-rightend Settings-bg-leftend Beta
Monday 06.09.  06:57
YLE1YLE2MTV3NelonenSub
06:53Mio Mao
Savianimaatio kahdesta kissasta.
07:00Simon Taikateltta: Rouva Klaarabella
Mihin katosivat rouva Klaarabellan helmet? Taikuri Simo Aalto. Ohjaaja Ulpu Tolonen.
07:08JAMBO - Tule leikkimään!: Peili - Kido
07:13Niko ja ystävät
Perhonen.
07:18Prinsessasadut
Sienet. Prinsessa opettelee tunnistamaan sieniä, mutta haluaa varmuuden vuoksi metsään mukaan kuninkaallisen sienitieteilijän.
07:22Samu ja Salla
Osaisinpa minäkin piirtää niin kuin sinä. Itsepäisen Sallan isoveli Samu joutuu käyttämään mielikuvitustaan apuna yrittäessään kääntää pikkusiskonsa päätä.
07:34Dodo: Kaksikätinen ystävä
Klovni Dodo luo ympärilleen maailman, jossa tapahtuu yllättäviä asioita.
07:41Humps
Humps leikkii ilmapalloilla ystäviensä kanssa.
07:48Neppajymykerho
Vilma-Liinan herkkujäätelö. Tehtävät osoitteessa yle.fi/pikkukakkonen.
07:55Muumilaakson tarinoita
Osa 5/101. Hattivattien salaisuudet. Myrsky yllättää Muumiperheen ystävineen hattivattien saarella. Hemuli kerää niin innoissaan kasveja, että ei muista saamaansa tärkeää tehtävää.
08:20Hirveä Henri
Hirveän Henrin äkkirikastuminen. Saadakseen uusia leluja Henri ryhtyy ansaitsemaan rahaa. Hän myy äidin hajuveden, isän tennismailan ja jopa Pekka-veljensä palvelijaksi.
08:31Tohtori Koira: Nuorennuseliksiiri
Tohtori Koira keksii nuorennuseliksiirin, jonka ylisuuren annoksen takia isosisä ja neiti Pikkelsi muuttuvat taas nuoriksi.
08:43Viikon luontohavainto: Sienimetsä
Ronja, Jarkko ja Limppu löytävät syysmetsän aarteita, sieniä.
08:50Taotao, pieni pandakarhu
Tänään kuulemme tarinan Bremenin soittoniekoista.
09:15Alfred J. Kwak
Osa 48/52: Golfia herra Hoton kanssa. Alfred on professoriystävänsä kanssa lähdössä Jipponiin, missä kaikki ovat hulluina golfiin.
09:40 Summeri
Summerin syksy alkaa. Vieraina uuden levynsä julkaissut Timo Rautiainen, sekä Sisko tahtoisin jäädä -elokuvan näyttelijäneidot Ada Kokkonen ja Sara Melleri. yle.fi/summeri
10:00 Yhteiseloa
Syvä alakulo. Samin lähdöstä on jo kolme kuukautta eikä hänestä kuulu sanaakaan, mikä huolestuttaa kämppiksiä. Samaan aikaan Morgan huomaa toisenkin huolestuttavan asian. yle.fi/summeri
10:26 Summeri
Summerin syksy alkaa. Vieraina uuden levynsä julkaissut Timo Rautiainen, sekä Sisko tahtoisin jäädä elokuvan näyttelijäneidot Ada Kokkonen ja Sara Melleri. yle.fi/summeri
10:40Pieni talo preerialla
Kevättä ilmassa. Amerikkalainen perhesarja uudisraivaajien elämästä preerian laidalla.
11:30 Elämäni eläimet: Bondi Beachin lääkäri
Uusi sarja alkaa. Australialaisen eläinlääkäri Chris Brownin klinikka on surffaajien paratiisin Bondi Beachin naapurissa. Tänään hoidetaan poliisikoiran myrkytystä, nälkiintynyttä pingviiniä ja koiranpennun jalkavammaa.
11:55Salainen miljonääri
Tosi-tv-sarjassa brittimiljonäärit tekevät töitä syrjäytyneiden parissa - mutta tuntemattomina. Nuori miljonääri James Benamor lähtee auttamaan mm. koulupudokkaita Manchesterin pahamaineiseen lähiöön.
06:25Huomenta Suomi
5.55 Studio 55 -uusinta 6.25 Aamun aiheet 6.38 Tamperelainen The Huligans tarjoilee juurevaa rockia 6.50 Hapetus auttaa Itämerta 7.05 Asuntojen hinnassa ilmaa? 7.17 Muusikko, kielitieteilijä ja toimittaja: Luca Gargano 7.39 Rauman kaupunginteatteri juhlii 70-vuotista taivaltaan 7.50 Villiä menoa moottoriteillä 8.05 Ikääntyvä Eurooppa - yhteinen haaste 8.17 Legendaarinen Klaus Järvinen 8.38 Makuja: Anjovis-parsakaali-rusinaspagetti. Kokkaamassa Antti Vahtera 8.49 Vuoden 2004 tangokuningas Tommi Soidinmäki 9.09 Huomenta Suomen parhaita paloja aamun varrelta
09:25Studio55.fi
Ruoansulatus hyvän elämän perusta.Keskusteluohjelma yli 50-vuotiaille. Juontaja Markku Veijalainen.
10:00Mitä tänään syötäisiin?
Makkarakastike ja omena-puolukkakiisseli.
10:05Tunteita ja tuoksuja
Alex ja vihaiset mustelmat. Phyllis tähdentää mustelmaiselle Alexille, että Victor Newman on erittäin vaikutusvaltainen mies, joka kaiken lisäksi vihaa huumeita. "Jos vielä kerran näyttäydyt Genoa Cityn lähelläkin, tulee ongelmia. Poistu!" Daniel ja Kevin kuuntelevat Phylliksen jämptiä moraalipuhetta hievahtamatta. Alex lähtee, ja Daniel on ylpeä äidistään. Sharon kertoo Victorille Nikkin klubi-illoista. Devon on kateissa, Lily ja Dru hermona ja Neil sekaisin. Drun mielestä on sääli, että he rakastavat Neilin kanssa toisiaan niin paljon, mutta ajattelevat asioista täysin eri tavalla. Aviollisissa alamaissa oleva Nikki saa lohtua Bobbyn seurasta. Marsinon mielestä Nikki on loistava liikenainen, ja hän itse on oppinut tältä paljon. Kun Nikki halaa Bobbya, tämä halaa vähän enemmän ja pyytää jäämään. Amer. saippusarja.
10:55Televisa
Tietokilpailuohjelma, josta sinulla on mahdollisuus voittaa jopa kymmenien tuhansien eurojen rahapalkintoja.
11:10 Emmerdale
Kaksi äitiä. Varastettu kaulakoru aiheuttaa tulisia tunteita ympäri kylää. Bellen koulunkäynnin rahoitus on vaakalaudalla, ja Zak yrittää keksiä keinoja. Emmerdalen kylän asukkaiden elämänmenoa seuraava draamasarja.
11:40 Emmerdale
Kertomuksia lapsuudesta. Lexi vaatii saada tietoja lapsuudestaan, eikä kyyneliltä säästytä. Zak aloittaa lenkkeilyn. Scarlett ottaa hatkat. Emmerdalen kylän asukkaiden elämänmenoa seuraava draamasarja.
07:00Hämmästyttävä Hämähäkkimies
Luontoa vastaan. Hämähäkkimies on taas oma itsensä, ja hän julistaa oitis sodan Hautakivelle. Nyt puolestaan katkeroitunut Eddie joutuu avaruusliman valtaan ja janoaa kostoa Venomin hahmossa. 1. tuotantokausi. (22')
07:25Disney esittää: Timon & Pumba
Arpaonnea / Rakas meteoriitti. Pumba vaihtaa torakat arpaan, mistä Timon moittii häntä. Mutta se onkin voittoarpa, ja pian Pumba asuu loiston keskellä. Toisessa tarinassa Pumba pahastuu, kun huomaa olevansa ystävyyssuhteessa se antava osapuoli. Amerikkalainen suomeksi puhuttu animaatiosarja. 3. tuotantokausi.
07:50Vaaleanpunainen pantteri
Pidä luonto vaaleanpunaisena. Vaaleanpunainen pantteri, yksi maailman tunnetuimmista piirroshahmoista, seikkailee omassa sarjassaan.
08:00Uusi elämä maalla
Wales - maalaismökki. Neil ja Andrea ovat muuttaneet Walesin maaseudulle aloittamaan uutta elämää kaukana Cardiffin kiireistä. Pari on ostanut pienen maalaismökin, jonka he haluavat muuttaa tilavaksi moderniksi kodiksi. Andrea on raskaana, joten aikataulu on tiukka ja matkassa on paljon mutkia 3. tuotantokausi.
09:00 Kokkikoitos
Neljä aiemmin jatkoon päässyttä kotikokkia kisaavat Luoteis-Englannin aluefinaalissa, josta yksi jatkaa matkaansa koko kisan finaaliin. Tällä kertaa tuomaristo määrää ruoissa käytettävät ainekset. 1. tuotantokausi.
10:00 Vatsasta maailmaan
Sijaissynnyttäjä. Uuden vauvan syntyminen voi mullistaa perheen kuviot. Sijaissynnyttäjä Jill haluaa auttaa ihmisiä, jotka kärsivät lapsettomuudesta. 2. tuotantokausi.
10:30 Nuorennusleikkaus
Kaino morsian. Rose on pikkukaupungin tyttö, jonka mielessä kummittelee edelleen kouluiän kiusaaminen. Kihlauskin on venähtänyt pitkäksi, koska Rose ei näe itseään kauniin morsiamen osassa. Muodonmuutos saa nuoren naisen hehkumaan ja luottamaan jälleen itseensä. Amerikkalainen sarja. 4. tuotantokausi.
11:00Ostosruutu
06:00Sub chat
Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. Jutustele, kysy, kommentoi!
07:00Uki
Uki on pieni keltainen olento, joka elää värikkäässä maailmassaan keskellä kukkasia ja auringonpaistetta. Muiden taaperoiden tavoin Uki ei osaa vielä puhua, mutta ilmaisee itseään hassuilla äänillä, hymyllä ja naurulla. Uki oppii jokaisessa jaksossa uusia asioita ja kokee riemukkaita oivalluksia. Aurinko, pilvi ja kuu pitävät huolta Ukista sekä Kanista, Siilistä, Ankasta ja muista Ukin rakkaista ystävistä. Alle kouluikäisille suunnattu animaatiosarja. Tuotanto Universal Music Belgia.
07:05Hubert
Tahra. Suomeksi puhuttu animaatiosarja 7-vuotiaasta Hubertista. Yksikään koulupäivä ei ole samanlainen kun Hubert yrittää selviytyä kommelluksista, joita pienen pojan elämässä riittää. Tarinat perustuvat norjalaisen Arne Svingenin suosittuihin lastenkirjoihin. UUSI SARJA ALKAA! Hubert on saanut tehtäväkseen pitää puheen kuninkaalle, mutta miten se onnistuu likaisilla housuilla?
07:20Hello Kitty
Maailmankuulu suloinen pieni kissa Hello Kitty seikkailee toinen toistaan veikeämpien eläinystäviensä kanssa uudessa suomeksi puhutussa animaatiosarjassa. Kittyllä on syntymäpäivät, mutta näyttää siltä, että ystävät ovat unohtaneet ne kokonaan.
07:35Batman
Warner esittää: Outo lintu piireissä. Animaatiosarja Batmanin ja Robinin seikkailuista. Gotham Cityn kaduilla liikkuu omalaatuisia rikollisia ja pahikset tekevät pahojaan, mutta parivaljakko Batman ja Robin tekevät kaikkensa estääkseen heitä onnistumasta aikeissaan.
08:00Lemmen viemää
Kuntosali kuntoon. Felix saa ajatuksen uudistaa kuntosalin, ja Rosalie tarjoaa auliisti apuaan. Werner ei halua Andréta takaisin Fürstenhofiin. Marie kuulee hotellin ravintolapäällikön vakanssin olevan vapaana ja aikoo hakea paikkaa. Työtodistuksessa tosin on toivomisen varaa, joten Marien on ryhdyttävä toimenpiteisiin. Saksalainen telenovela huippuhotellin omistajaperheen ja henkilökunnan mutkikkaista ja myrskyisistä ihmissuhteista. Uusinta.
08:55Tivoli
Pelaa, osallistu ja keskustele.
10:00Astro-tv
Astrologiaa ja tähtikarttoja: Mitä tähdet sinusta kertovat? Soita astrologeillemme tai suoraan studioon.
10:30Tivoli
Pelaa, osallistu ja keskustele.
11:30Ostos-tv
Tuote-esittelyjä, tarjouksia.
12:45Lapsityrannit
Jo Frost tapaa tänään Kellenin perheen, jonka nelivuotiaat kaksoset ovat oikeita raivonpesiä. Kun pukeutuminen kestää kolme tuntia ja sitä säestää huuto ja mekastus, on muiden perheenjäsenten sietokyky koetuksella.
13:27 Ruusujen jälkeen
Kuin härät laitumella. Rainbow's Endin joutuminen kaivosalueeksi näyttää väistämättömältä, Louisa tekee pääkirjoituksessaan vielä yhden vetoomuksen alueen säilyttämiseksi. Tim ja Nick ottavat yhteen.
14:25Camilla Plum ja säilöjän niksit
2/8. Camilla on hyvin perillä maitohappobakteerien toiminnasta ja valmistaa kotitekoista viiliä, kefiiriä ja jogurttia sekä raikkaan kesäisen jälkiruuan. Juustoonsa hän taikoo hienon savuaromin.
14:55 Elli
Elämänmyönteinen tarina Ellistä, oman tiensä kulkijasta. R: Tuija Piepponen ja Eero Rannio. K: Mervi Pynnönen. O: Titta von Martens. (U).
15:43Lentävät lääkärit
Ystävyyttä ja rakkautta. Draamasarja lentävän lääkäripalvelun työntekijöiden värikkäästä elämästä Australian maaseudulla.
16:30 Parasta aikaa
Osa 6/10. Valtataistelu. Sadun ja Ekin kina alkaa siitä, kuka hallitsee kaukosäädintä. R: Tiina Lymi, Kari Hietalahti, Emma Kunnas. O: Joona Tena. T: YLE Draama ja Filmiteollisuus Fine Oy. (U).
17:00Pauli
6/26. Vauhtihirmut. Oma pikku kalani.
17:23Pikku Kakkonen
Siinan seurassa katsellaan Possu Pallero, Kaapon ja Laten pähkinä, Pikku hirviötyttö sekä Meillä asuu käärme, jossa kerrotaan käärmeestä lemmikkinä.
12:10Ostoskanava
Tuote-esittelyjä, tarjouksia.
13:10Perhesiteet
Pihamyyjäiset. Nora haluaa eroon Williamin tavaroista ja järjestää pihamyyjäiset, mutta muistoista luopuminen ei olekaan niin helppoa. Aikakapseli lähentää Tommya ja Sarahia. Robert tekee työtarjouksen yllättävälle henkilölle. Holly yrittää uusin keinoin voittaa Rebeccan luottamuksen. Amerikkalainen draamasarja kalifornialaisen Walkerin perheen ihmissuhteista ja elämästä iloineen ja suruineen.
14:05Mitä tänään syötäisiin?
Makkarakastike ja omena-puolukkakiisseli.
14:10Filmiveikot
Kirkonmies. Carmichael painostaa kuvaustiimiä vakituisiin töihin, jotta laskutkin tulisivat maksetuksi. Lucylle ja Nickille se sopisikin paremmin kuin hyvin, mutta Tom kiinnostuu enemmän pestistä Bevanin perustamassa uudessa kirkossa. Tapahtuuko ihmeitä vai ei? Australialainen draamakomedia miehestä, joka luulee itsestään liikoja.
14:40Selviytyjät
Tervetuloa Brasiliaan!. Sarja palaa tauolta uusin, 18. tuotantokauden jaksoin! Menestyssarja jatkuu entistä huikeammalla seikkailulla, joka käydään Brasilian kuumissa ja karuissa olosuhteissa. Kauden avausjaksossa tutustumme kilpailijoihin ja heidän leiripaikkaansa kiehuvankuumassa Tocantinsessa. Palkintotehtävän voittanut joukkue palaa leiriin tulentekotarpeet ja koskemattomuussymboli mukanaan. Häviäjäjoukkueesta yksi kilpailija joutuu kotimatkalle ennen kuin kisa on kunnolla käynnistynytkään. Amerikkalainen realitysarja, jossa 16 kilpailijaa kamppailee Selviytyjä-tittelistä sekä muhkeasta voittopotista juontajana Jeff Probstin johdolla kiehuvankuumassa Brasiliassa.
15:35Kelmien kerho
Elävien kirjoihin. Mickeyn poppoo juhlistaa Albertin vankilasta vapautumista ottamalla kohteekseen todellisuudesta vieraantuneen tuomarin. Täkynä ryhmä käyttää 30 miljoonan punnan kultaharkkosaalista, jonka kätköpaikan toinen ryöstäjistä lupasi paljastaa tuomarille vastineeksi lyhyemmästä tuomiosta. Mies ehti kuitenkin kuolla paljastamatta tietojaan. Toinenkin ryöstäjä on kuollut, mutta Mickey päättää herättää hänet henkiin. Ash saa tehtäväkseen opettaa Seanille huijauksen perussäännöt, ja Albert punoo vankilassa aivan omia juoniaan. Brittiläinen veijarisarja. Tuotanto: BBC.
16:35Televisa
Tietokilpailuohjelma, josta sinulla on mahdollisuus voittaa jopa kymmenien tuhansien eurojen rahapalkintoja.
17:00Uutiset
17:05Kauniit ja rohkeat
Miten terapeuttista lähettipojankin huomio voi olla!. Jackie ja Nick toteavat, että heidän elämänsä on aika tylsää, eikä Jackie M -firmallakaan mene hyvin. Jackie sanoo kaipaavansa myös eroottisia värinöitä. Hän kertoo erään lähettipojan huomiosta, ja Nick sanoo, että sehän on hyvä alku. Steffy on pahasanainen Thomasille tämän yrityksistä eliminoida siskonsa poikaystävä. Thomas sanoo, että kyllä, hän on idiootti ja ansaitsee syytökset, mutta hän yritti vain suojella perhettään, ja on yrittänyt sitä aina siitä lähtien, kun isä ja äiti erosivat. Steffy sanoo, ettei hän tarvitse suojelua, koska ei rakkaus tarvitse suojelua. Ridge ja Taylor haluaisivat tytön vaikenevan veljensä teoista. Amerikkalainen saippuaoopperasarja Los Angelesin muotimaailmasta.
17:30Kauniit ja rohkeat
Yhteinen yö vaatteet yllä. Ridge ja Taylor heräävät samasta sängystä täysissä pukeissaan. Miksi sellaiseen tilanteeseen on jouduttu? Siksi, että Thomasin tunnustuksen aiheuttama kaaos on pitänyt heitä valveilla myöhään, ja uni on tullut ehkä peräti kesken lauseen. Ridge ehdottaa, että he pitäisivät Thomasin teot perhesalaisuutena. Stephanielle hän päättää tehdä konkreettisen ehdotuksen asioiden järjestämisestä - Thomasin ja Pamin asioiden. Ennen kuin Ridge on muotoillut suunnitelmansa ääneen, Stephanie arvaa, mihin poika pyrkii. Amerikkalainen saippuaoopperasarja Los Angelesin muotimaailmasta.
17:55Mitä tänään syötäisiin?
Makkarakastike ja omena-puolukkakiisseli.
12:00Ostosruutu
13:00Vatsasta maailmaan
Yksinhuoltajaäidit. Raskaushepatoosi voi olla vaarallinen vauvalle. Yksinhuoltajaäidin arki on rankkaa. 3. tuotantokausi.
13:30Nuorennusleikkaus
Sisäistä ja ulkoista kauneutta. Peggystä piti tulla näyttelijä, mutta hän valitsikin papin uran. Työ on ollut hänelle niin tärkeää, että hän on unohtanut huolehtia ulkonäöstään. Tyylitiimin tehtävänä on nyt karistaa Peggyn iästä kymmenen vuotta. Amerikkalainen sarja. 4. tuotantokausi.
14:00Kokkikoitos
Tänään toisistaan mittaa ottaa kaksi kotiäitiä. Italialaistaustainen Nicole kokkaa spagettia ja lihapullia, ja Joyce valmistaa kosher-kanaa. Kumpi vie voiton ja varmistaa itselleen paikan aluefinaalissa? 1. tuotantokausi.
14:55Häähullut
Kuntoilu kunniaan. Katrina kokeilee kuntosalia laihoin tuloksin. Uuden hääpuvun hankinta vältetään kuitenkin täpärästi korsetin avulla. Lisa on ärhäkkä morsian, joka aikoo naimisiin ex-miehensä kanssa. Pariskunnan yhteiselo on melkoista taistelua, eikä tytärtäkään säästellä. 6. tuotantokausi.
15:50Reissussa lasten kanssa
Havaiji: Maui. Mauin saarella keskitytään merestä nauttimiseen hienohiekkaisilla rannoilla, katamaraanin kyydissä ja tietenkin komeassa akvaariossa haita ja rauskuja ihastelemassa. 1. tuotantokausi.
16:25Dr. Phil
Painonpudotuskisa, osa 2. Dr. Philin Amazing Race -tyylinen Painonpudotuskisa lähtee tänään toden teolla käyntiin ensimmäisellä tehtävällä, joka vie kilpailijat kirmaamaan pitkin Hollywood Boulevardia. Joukkueille esitellään myös heidän omat kunto-ohjaajansa. Amerikkalainen keskusteluohjelma. 7. tuotantokausi.
17:20Nelosen sää
Nelosen sää
17:25Isännän ja koiran käytöskoulu
Ällöttävä varastelija. Kahdeksankuinen labradorinnoutaja Teo karkailee, tekee tarpeensa sisälle, syö kakkaa ja levittelee jäämiä suussaan keittön tasoille varastaessaan ruokaa. 2. tuotantokausi.
17:50Oprah
Whitney Houstonin haastattelu. Oprah haastattelee laulajatähti Whitney Houstonia. Luvassa on hätkähdyttäviä paljastuksia huumeidenkäytöstä, vieroitushoidosta ja Houstonin aviomiehestä Bobby Brownista. Haastattelun ensimmäinen osa. Amerikkalainen keskusteluohjelma. 24. tuotantokausi.
14:30112 - hengenpelastajat
Tulta tunnelin päässä. Saksalainen saippuasarja hätäkeskuksen hulinasta. Hiekkakuopalla sattuu tapaturma, ja tiimi säntää apuun. Asemalla tunnelmaa kuumentavat ihmissuhteet ja henkilökuntapula. Dimitrin elämä alkaa viimein hymyillä, kun hänelle tarjoutuu lisäkoulutusmahdollisuus.
15:00Perheen kalleudet
Parkkipaikan piinaava pukki.
15:30Hills
Painostusta. Spencer painostaa Heidiä muuttamaan kanssaan saman katon alle, mutta Heidi ei ole vielä valmis ottamaan seuraavaa askelta suhteessaan. Whitney bongataan kesken työnteon malliksi televisio-ohjelmaan. Hän saa mahdollisuuden osallistua television live-ohjelmaan, mutta mokaa juuri h-hetkellä. Music Televisionin tuottama realitysarja Los Angelesin parrasvaloissa viihtyvistä ja bilettämisestä pitävistä kaunottarista.
16:00E! Hyvältä näyttää
Sutturasta sieväksi. Sarja palaa tauolta 11. tuotantokauden jaksoin! Jeannie Main juontamassa muotiohjelmassa uusitaan viikoittain pahaa-aavistamattoman 'uhrin' tyyli päästä varpaisiin. Kim on äiti, jonka lapset häpeävät hänen pukeutumistaan. Suttuisen meikin ja säädyttömien vaatteiden alta paljastuu upea nainen, joka saa idolinsa Marilyn Monroen hiustyylin.
17:00Lemmen viemää
Uusi ravintolapäällikkö. Felix pyytää, ettei Emma asettuisi hänen ja Rosalien orastavan suhteen tielle. Viktoria ja Felix antavat Marielle mahdollisuuden työtodistuksen väärentämisestä huolimatta. Werner tarjoaa Evelynille Fürstenhofin lääkärin vastaanottoa, mutta tämä epäröi Simonin vuoksi. Saksalainen telenovela huippuhotellin omistajaperheen ja henkilökunnan mutkikkaista ja myrskyisistä ihmissuhteista.
20:00MOT: Pelastakaa lapset isältä
Tarina siitä, miten adoptio muuttui huoltajuuskiistaksi. Suomen laki mahdollistaa isän syrjäyttämisen. Toimittaja Matti Virtanen.
18:00Painin MM-kilpailut
Kreikkalais-roomalaisen painin sarjat 55 kg, 66 kg ja 96 kg. Selostus Mikko Hannula. Moskova, Venäjä.
18:50Tv-uutiset
19:00Alueellinen uutislähetys
Alueellisia uutisia.
19:10Urheiluruutu
19:15Kakkosen syyssää
19:20Painin MM-kilpailut
Kreikkalais-roomalaisen painin sarjat 55 kg, 66 kg ja 96 kg. Selostus Mikko Hannula. Moskova, Venäjä.
20:00Lemmenleikit
(K7) Osa 1/4. Hedelmällinen lakitapaus. Lakimies päättää auttaa naisparia hedelmöityshoitolain testaamisessa. O: Miikko Oikkonen. YLE Draamalle tuottanut Blue Media Oy. (U).
20:30Hilander-TV
Osa 1/14. Tarja Halonen treenaa Alex Stubbin suohon. Noodle Maps tirkistelee. Pilapuhelin pirisee. O: Marko Talli. T: Filmiteollisuus Fine.
20:55Nolojen tilanteiden mies
Herra Beanin joulusekoilu.
18:00Emmerdale
Entinen sisko, nykyinen tytär. Carrie kaipaa Scarlettia takaisin ja on jo hädissään. Paddy on niitä harvoja ihmisiä, jotka kaipaavat Rosemaryä takaisin. Zak kaipaa sparrauskaveria. Emmerdalen kylän asukkaiden elämänmenoa seuraava draamasarja.
18:30Emmerdale
Illallisia ja seuralaisia illaksi. Duke jatkaa Zakin piiskaamista kohti ottelua. Paul ja Grayson keskustelevat kuin mies miehelle. Jimmy on Carrien tukena, mutta Kelly ei katso tätä hyvällä. Emmerdalen kylän asukkaiden elämänmenoa seuraava draamasarja.
19:00Seitsemän Uutiset
19:20Päivän sää
19:30Salatut elämät
Osa 1951. Jenni hamuaa vallan kahvaa. Tuotanto: FremantleMedia Finland Oy.
20:00Evan - taivaanlahja
Nokkelassa fantasiakomediassa Steve Carell esittää Evan Baxteria, joka on jättämässä kanavakasvon tehtävät kongressiuran takia. Eräänä iltana Evan pyytää iltarukouksessa apua vaalilupauksensa toteuttamiseen: hän haluaa muuttaa maailman. Kaikkivaltias (Morgan Freeman) ilmestyykin Evanille ja pyytää tätä rakentamaan valtavan arkin...! Ohjaaja: Tom Shadyac, USA 2007. (95'). Pääosissa: Steve Carell, Morgan Freeman ja Lauren Graham.
18:45Nelosen uutiset
Nelosen uutiset
18:55Nelosen sää
Nelosen sää
19:00Neljän tähden illallinen
Laulaja Mikael Konttinen valmistaa illallisen anoppinsa keittiössä. Vieraat kehuvat erityisesti alkukeittoa, mutta sitä Mikael ei suinkaan tehnyt itse. Illallispöydässä riittää naurua kun vieraiksi saapuvat Virve Rosti, Eva Kela ja Lasse Norres. Kotimainen ruokareality. 1. tuotantokausi. (22')
19:30Matkaoppaat
Vaikeita alkuja ja haikeita loppuja. Bussiin pissannut väkivaltainen ruotsalaisasiakas Börje osoittautuu vaikeammaksi tapaukseksi kuin ensin luultiin. Hänen lomansa on vasta alkanut, monella muulla tutulla se jo loppuu. Kotimainen dokumentaarinen sarja. 1. tuotantokausi. (19')
20:00Huippumalli haussa
New York, täältä tullaan. Kilpailijat pääsevät New Yorkin asuntoonsa, kaupunkikierrokselle ja Eliten mallitoimistoon, jossa entinen supermalli Paulina Porizkova antaa kovaa kritiikkiä. Tytöt esiintyvät Badgley Mischkan näytöksessä ja poseeraavat kodittomien kanssa. Amerikkalainen realitysarja. 10. tuotantokausi.
20:57Keno
18:00Subin uutiset
Päivän uutiset sekä maailman ihmisiä ja ihmeitä.
18:05Kolmas kivi auringosta
Autoerotiikkaa. Amerikkalainen komediasarja. Dickin suorasanainen yhteenveto edellisillan kokemuksista hämmentää niin opiskelijoita kuin Mary Albrightiakin.
18:30Marienhof
Epätoivon loukussa. Toni ja Nic jäävät loukkuun toisen räjähdyksen seurauksena. Avun odottaminen saa heidät epätoivoisiksi. Amelie, Netty ja Marlon eivät aavista kaksikon hätää vaan palaavat yllätyksensä pariin. Lisa on ikionnellinen miehensä Töppersin selviämisestä. Kölniläiseen lähiöön sijoittuvassa saksalaisessa viihdesarjassa ruoditaan paikallisten ihmissuhteita.
19:00Big Brother Extra
Elina Viitasen vieraana eilen talosta häädetty asukas.
19:30Miehen puolikkaat
Lapset laulavat lapsille. Charlie patistetaan osallistumaan lasten lauluesityksen tekemiseen. Kun esiintyminen vihdoin koittaa, Alan ja Judith toivovat, että olisivat pitäneet suunsa kiinni ja hoitaneet lastenlaulut itse.
20:00Kovan onnen kundi
Peitenimiä. Darnellin isä (näyttelijä Danny Glover) ilmestyy Camdeniin ja tuo mukanaan outoja asioita. Perhevierailu ei ole kauneimmasta päästä. Suku on todellakin pahin! Amerikkalainen komediasarja, jossa kovaonninen Earl (skeittaajanakin tunnettu Jason Lee) yrittää hyvittää menneisyyden pahat tekonsa paremman karman toivossa.
20:30Family Guy
Paksukallo-Peter. Hyvin sujuneen peli-illan jälkeen suuruudenhullu Peter alkaa kuvitella olevansa nero, mutta älykkyyskoe paljastaakin jotain ihan muuta. Miten virallinen jälkeenjääneen leima vaikeuttaa elämää, vai voiko siitä hyötyäkin jotenkin? Emmy-palkittu amerikkalainen piirrossarja, jonka on luonut Seth MacFarlane.
23:15 Ulkolinja: Norjalaista lohta Chilestä
Norjalaiset kirjolohikasvattamot uhkaavat Chilen rannikkoa. Kasvattamoista karanneet lohet syövät meret tyhjiksi ja levittävät paikallisia lajeja tuhoavia tauteja. Silti lohentuottajien tuotteissa komeilee mm. WWF:n logo.
21:20Hullu juttu
Toimisto: aikuisten päiväkoti. Leikitään Facebookissa, lörpötellään lomajuttuja, tuhlataan aikaa kokouksissa ja vingutaan pomoltakulttuuriseteleitä. Testissä naamanvärjäys ja muut uudet rangaistukset myymälävarkaille.
21:50Uutiset ja sää
22:00Urheiluruutu
22:05Silminnäkijä: 112 - Kuuleeko kukaan?
Kuka pelastaa hädässä, kun palomiehet ikääntyvät, hätäkeskuksia suljetaan, kunnat köyhtyvät ja syrjäseutujen paloasemia suljetaan. Raportti pelastusalan kriisistä. Toimittaja Ami Assulin.
22:35True Blood
(K15) Kuningatar. Vampyyrikuningatar kertoo Billille mainadeista. Sookie, Lafayette ja rouva Thornton yrittävät estää Taraa lähtemästä Eggsin luo. Jason ja Andy päättävät panna Maryannin touhuille pisteen.
23:30Ensiapuosasto
(K13) Näkymätön uhka. Bron on viimeistä päivää kaupungissa ennen lähtöään matkalle. Yksi sairaalan turvamiehistä on sairastunut ja koko henkilökunta järkyttyy, kun sairauden syy selviää.
00:15 Pressiklubi
Somalit ulos! Vai mitä haluaa Muutos 2011 -ryhmä? Vieraana puheenjohtaja Jiri Keronen. Kommentaattoreina Saska Saarikoski (HS) ja Jouni Tervo.
00:50Tellus-tietovisa
02:00Mikämikä-tvpeli
03:00Piilosana
22:00Kymmenen Uutiset
22:20Päivän sää
22:25Tulosruutu
Tiivistelmä päivän urheilutapahtumista.
22:35Ridley Scottin Andromedan taakka
Viesti tulevaisuudesta. Wildfire-tiimin tutkimuksissa tapahtuu läpimurto, kun Chou keksii, että Andromedan mukana saapui viesti tulevaisuudesta, eikä tarkoituksena ehkä ollutkaan tuhota ihmiskuntaa. Ridley Scottin ja Tony Scottin tuottamassa neliosaisessa minisarjassa asiantuntijaryhmä tutkii ulkoavaruudesta Maahan päätynyttä tappavaa tautia. Henkeäsalpaavan jännittävän sarjan pääosissa nähdään mm. Benjamin Bratt (Kova laki), Eric McCormack (Will & Grace) ja Ricky Schroder (NYPD Blue), ja se perustuu Michael Crichtonin romaaniin. Ohjaus Michael Salomon. USA 2008.
23:35Crash
Tunnustus. Toisen tuotantokauden päätösjaksossa juhlitaan parantuneen Sethin paluuta. Juhlat saavat kuitenkin dramaattisen käänteen, kun eräs vieraista päättää keskeyttää kemut verisesti. Kennyllä on painavaa asiaa rakastetulleen Tessille. Cassien murhaaja selviää viimeinkin. Inez tekee ratkaisevan päätöksen, josta Jimmy riehaantuu. Samannimiseen elokuvaan pohjautuva amerikkalainen draamasarja, jossa ihmiskohtalot risteävät Los Angelesin sykkeessä. Hittisarja jää tauolle!
00:45C.S.I. Miami
Teloitus. Pikkurikollisen murhan jäljet johtavat huumemaailman huipulle.
01:45Televisa
Tietokilpailuohjelma, josta sinulla on mahdollisuus voittaa jopa kymmenien tuhansien eurojen rahapalkintoja.
02:45Se Oikea
Tule deittailemaan Maikkarin öihin ja löydä Se Oikea.
21:00Good Wife
Bang. Peter on kotona elektronisessa valvonnassa ja Zach kertoo hänelle kuvista. Alicia hoitaa töissä murhajuttua, mutta joutuu yllättäen siirtymään syrjään. Diane tapaa oman vastakohtansa. Alan Cumming tulee vakituiseksi vierailijaksi sarjaan. Tänään vierailijana myös Gary Cole (West Wing). Amerikkalainen draamasarja. 1. tuotantokausi. (41')
22:00Californication
Tuhoisat juhlat. Tällä ohjelmapaikalla ensi maanantaista lähtien uusi sarja Nurse Jackie. Californicationin kolmannen kauden uudet jaksot alkavat ensi maanantaina kello 22.35. Tässä jaksossa Mia järjestää kirjanjulkaisujuhlat Ashbyn kartanossa. Kaikki tuntuvat olevan paikalla, vain Lew'n kunniavieras puuttuu. Lopulta hän saapuukin, mutta kenties liian myöhään. Vierailijoina MMädchen Amick (Twin Peaks, Teho-osasto, Gilmoren tytöt) ja Carly Pope (Suositut, Dirt). Amerikkalainen draamasarja. 2. tuotantokausi.
22:35Californication
Juhlien jälkeen. Toisen kauden uusintakierros päättyy. Kolmannen kauden uudet jaksot alkavat ensi maanantaina kello 22.35. Kello 22.00 alkaa uusi sarja Nurse Jackie. Hiljentyneessä kartanossa kuuluu vain kirjoituskoneen vaimea naputus: Hank toteuttaa ystävänsä toivomuksen. Karen saa kiehtovan työtarjouksen, mutta työn vastaanottaminen vaatii uhrauksia. Amerikkalainen draamasarja. 2. tuotantokausi.
23:10Nelosen uutiset
Nelosen uutiset
23:15Nelosen sää
Nelosen sää
23:20Frasier
Piinapenkki. Frasier suostuu vieraaksi Teiniskene-ohjelmaan saadakseen lisää nuoria kuuntelijoita. Haastattelu osoittautuu varsinaiseksi piinapenkiksi, mutta Kirby pelastaa hänet pinteestä. Amerikkalainen komediasarja. 9. tuotantokausi.
23:50Swingtown
Päätöksiä. SARJA PÄÄTTYY. Työasiat ja muutto hiertävät Rogerin ja Janetin välejä. Susan vaatii Brucelta selvitystä avioliiton tilasta. Myös Trinan ja Tomin elämä on risteyskohdassa. Ensi maanantaina tällä ohjelmapaikalla Big Love. Amerikkalainen draamasarja. 1. tuotantokausi.
00:50Ostosruutu
01:05Älypää-TV
Testaa tietosi ja voita palkintoja Suomen suurimmassa tietovisassa!
21:00Hokkarihemmot
Will Ferrellin ja Jon Hederin tähdittämässä hulvattomassa komediassa kaksi taitoluistelijaa kilpailevat jääareenoiden kuninkuudesta. Kilpailuasetelma riistäytyy kuitenkin käsistä kesken Tukholman kisojen palkinnonjaon, ja molemmat saavat elinikäisen porttikiellon miesten kisoihin. Vanha valmentaja löytää kuitenkin ratkaisun molempien luistelu-uran elvyttämiseksi: jos miehet eivät saa osallistua omaan sarjaansa, on heidän lyöttäydyttävä yhteen ja osallistuttava pariluisteluun! Ohjaaja: Josh Gordon ja Will Speck, USA 2007. Pääosissa: Will Ferrell, Jon Heder, Craig T. Nelson ja Jenna Fischer.
22:55Big Brother
Kooste eilisen tapahtumista talossa.
23:25Terminator: Sarah Connorin aikakirjat
Etsijät. Sarah, Derek ja Cameron jahtaavat heidän kotinsa ryöstäneitä roistoja, kun taas Cromartie pääsee Johnin jäljille. Ellisonin kotiin tunkeutuu Terminaattori, jonka on tarkoitus korvata hänet, mutta pelastus tulee yllättävältä suunnalta. Derek tuntuu törmäävän Jesseen kaikkialla. Amerikkalainen toimintasarja.
00:20 Tosipaikka: Ikuinen neitsyt?
Kolmekymppinen David painoi lähes 300 kiloa, kunnes hän päätti muuttaa elämäänsä. Ylipainoista Davidia kiusattiin koulussa, mikä söi hänen itsetuntoaan. Itsemurha-ajatuksiakin hautonut David aikoo nyt saada säpinää myös sosiaaliseen elämäänsä. Apua terveellisiin elämäntapoihin ja deittiympyröihin tuovat henkilökohtainen kuntovalmentaja ja flirttikouluttaja. Kilot karistettuaan David toivoo vielä löytävänsä unelmiensa prinsessan ja pääsevänsä eroon poikuudestaan.
01:20Playboy-talon tytöt
Tavatkaamme uudet tytöt.
01:50Sub chat
Klassikoksi muodostunut tekstiviestichat. Jutustele, kysy, kommentoi!
Shadow_right